» MAILI
» VIERASKIRJA


» PÄIVITYKSET

EMILY MADELEINE -- "EMILY", "POPPANA"

Rotu: maatiaiskissa
Sukupuoli: leikattu uros
Arvioitu syntymäaika: elokuu 2007


Emily löydettiin ulkoa puukasasta ilman emäänsä. Sille ei löydetty omistajaa ja lopulta meihin otettiin yhteyttä, että haluaisimmeko majoittaa pienen ja suloisen pennun. Pentu osottautui "tytöksi", joten emme nähneet mitään syytä, ettemmekö olisi voineet ottaa kissaa hoiviimme. Niimpä "tyttö" sai uuden kodin jo samana iltana.


Ensimmäinen yö uudessa kodissa sujui hyvin ja rauhallisesti. Pentu otti valtakunnakseen Minnan sängyn ja nukkuikin melko rauhassa koko yön Minnan vieressä. Täysin villi "tyttö" ei voi olla, koska käyttäytyy niin rauhallisesti ihmisten seurassa, liekö sen sitten joku hylännyt. Toisena päivänä aloimme miettiä pennulle nimeä ja heti aamulla ristimme sen Emily Madeleineksi. Nimensä se sai sillä perusteella, että meidän mielestämme se vain näyttää aivan Emilyltä. Lopulta nimen kanssa kävi pieni kömmähdys, kun Emily osoittautuikin poikakissaksi. Aikojen saatossa nimi on vääntynyt moneksi, nyt kutsumanimenä taitaa useimmiten olla Poppana


Alkuvaiheessa Poppana oli vielä arka toisia koiria ja kissoja kohtaan. Nykyään asia on enemmänkin toisin päin... Poppana on oikea hurjapää ja painii koirienkin kanssa sille päälle sattuessaan. Se on hyvin kiintynyt Papuun ja Pipaan, ja ulkoileekin niiden kanssa useasti. Hiiriäkin Poppana on opetellut pyydystämään ja kun nämä kolme "tehopojua" pääsevät vauhtiin ei hiiriä eikä rottia näy enää mailla halmeilla...


» Poppanan kuvagalleria


   
Do not copy without permission. All rights reserved for arvaamaton.net.