» MAILI
» VIERASKIRJA


» PÄIVITYKSET

HUGO

Rotu: Leijonanharjas/hermeliinikani
Sukupuoli: Uros
Syntymäaika: 19.4.2008

Hugo tuli Minnalle vähän kuin nimipäivälahjaksi. Oman kanin hinku oli syttynyt jo aikoja sitten ja olihan viime kaneista jo pari vuotta aikaa. Hugo ei kuitenkaan edellisten kanien mukaan mennyt asumaan talliin, vaan häkki laitettiin Minnan huoneeseen.


Ensimmäisinä päivinä Hugo oli hiemän säikky ja arka, mutta alkoi todella nopeasti kotiutua. Vaikka se ei vieläkään ole meillä ollut kuin viikon verran, se on jo hyvin utelias ja kiinnostunut kaikesta. Aina häkkiä puhdistaessa ja ruokaa viedessä Hugo tulee heti katselemaan, mitä tapahtuu ja innostuu usein onnessaan loikkimaan ympäri häkkiä.


Muut eläimemme ottivat uuden tulokkaan hienosti vastaan. Minni ja Litti eivät Hugosta paljoa välitä, Emily käy välillä ihmettelemässä sitä häkin vierellä ja ihmeksemme Lellu jopa hieman pelkää pientä karvapalloa. Hugo itse myös tottui muihin nopeasti, olihan jo sen kasvattajankin luona kissa ja koira. Aluksi Hugo niitä hieman arkaili, mutta nykyään se on myös utelias niitä kohtaan ja menee heti tekemään tuttavuutta häkin ulkopuolelle ilmestyneen eläimen kanssa. Usein Hugo saakin hätisteltyä tulokkaan pois hieman tunkeilevallakin uteliaisuudella.


Joka päivä Hugo pääsee mahdollisimman pitkäksi aikaa juoksentelemaan vapaasti pitkin taloa. Hugo tekee usein "innonpyrähdyksiä" juoksemalla ja hyppelemällä ympäri lattiaa, niin lujaa kun tassuistaan pääsee. Sen mielestä on myös kiva hypellä rappusia, jotka sille on tehty häkin ovelta laittialle. Usein innostuessaan Hugo aloittaakin tutun "radan", häkistä rappuset alas, keittiöön juoksu pöydän ympäri, ja kauheaa kiitoa takaisin häkkiin. Välillä täytyy myös hengähtää ja silloin Hugo oikoo jalkansa leveästi sivuille ja rojahtaa häkkiin tai pöydän alle makaamaan.


Hugo on oikea herkkusuu ja pistelee poskeensa nopeasti sille tuodut oksat ja ruohonlehdet. Varsinkin koivunoksat häviävät nopeasti pikkuiseen suuhun. Myös muu tuore ruoka, kuten porkkanat ja kurkunpalaset ovat nopeasti kadonneet häkin pohjalta. Kyllä Hugolle myös pelletit ja kuivatut omenanpalat maistuvat, joita se saa sekoitettuna toisiinsa. Yleensä ensimmäisenä häviää omenaherkut ja sitten vasta pelletit. Mutta kukapa ei ensin veisi parhaita päältä!


» Hugon kuvagalleria


   
Do not copy without permission. All rights reserved for arvaamaton.net.