

Tosiaan, kesä on jo lopuillaan ja sääkin on kuin syyskuussa elettäisi. Sataa ja tuulee. Hevoset, Pette mukaanlukien, ovat viettäneet kesälomaa päivisin laitumella, öisin ne ovat olleet hiekkatarhan puolella. Nyt olisi aika palautua arkeen ja säännölliseen liikutukseen. Vuokraajia ei hevosilla ole ollut pahemmin kesällä, Oonalla oli vielä alkukesästä. Tarkoitus olisi kuitenkin hevosten vuokraus taas palautua elokuun myötä.
Oonan ratsukoulutus on edennyt mukavissa merkeissä. Keväällä Oonalla ilmeni aikamoista peitsiongelmaa, mutta se on saatu haudattua jo aika hyvin. Liinottamisharjoituksien myötä Oona myös keskittyy työhönsä ja on kuuliaisempi. Laukkaa harjoitellaan vain liinan päässä ja ilman ratsastajaa. Laitumella Oona on vihtynyt mainiosti ja maha on päässyt kasvamaan... Mutta eiköhän se siitä taas hälvene, kun kunnollinen liikutus taas saadaan alkuun. Loma on varmasti nuorelle tytölle tehnyt hyvää, työn teko ja siihen keskittyminen maistuu luultavasti pienen tauon jälkeen paremmin kuin hyvin.
Peppiä on käynyt ratsastelemassa lähistön tytöt, muulloin olen ajellut sillä. Ratsastettuakin on tullut pari kertaa, tarkistaakseni että tamman taidot eivät ole ruostuneet. Maha on Peppilläkin kasvanut reilusti, mikä ikävästi tuottaa satulan liusumista eteenpäin. Häntäremmi olisi varmasti ihan kokeilun arvoinen, mutta satulassa ei satu olemaan paikkaa mihin sen kiinnittäisi. Ajovaljaatkin passaavat liukua huonoon paikkaan ja kuluttivat kerran Peppille karvattomat kohdat kainaloiden kohdalle. Se kuitenkin korjaantui, kun laitoimme pehmusteen valjaiden mahavyöhön.
Pettellä on liikutusta pidetty yllä ilman sen suurempia lomia, ettei vain poika alkaisi oireilemaan. Enimmäkseen olen ratsastellut sillä kentällä ja yrittänyt saada poikaa kulkemaan paremmin ravissa ja laukassa, sekä saada sitä hieman notkistumaan. Esteitä on myös hypätty, koska poika niiden hyppelystä niin nauttii. Tuli myös huomattua, ettei yhdenkään vapaapäivän jälkeen kannata ainakaan kovin korkeita esteitä hypellä, muuten Petten moottori kuumenee hieman liikaa. Poika on kyllä ollut ihana ratsastettava -varsinkin niinä päivinä jolloin ollaan menty onnistuneesti. Ajettukin tietenkin on, Pette onnistuikin tuomaan omistajalleen kultaiset raviajat mieleen. Lähellä oli ettei olisi tehneet comebackia radoille! Pojan vauhti ei ehkä kuitenkaan olisi riittäny enää nykypäivänä, joten jätimme asian sikseen. Eihän voitto tietenkään ole tärkeintä, mutta uudet ruusukkeet ja pokaalit ovat aina tervetulleita...!
Lilli on saanut pitää kunnon lomaa. Mielestäni noin nuorelle hevoselle on hyvä antaa kunnon lomaa, ilman arkisia hömpötyksiä. Lilliä on liikuteltu suurimmaksi osaksi juoksuttaen, liinassa ja irtona. Irtojuoksutus toimi mainiosti, liinan kanssa on ilmennyt pieniä erimielisyyksiä siinä, mihin suuntaan ollaan menossa... Tyttö kuitenkin tottelee muuten aivan loistavastii! On mukavaa huomata, että voimme näyttää toisillekin miten olemme tytön kanssa kehittyneet, ja ettei kehuni siitä ole aivan tuulesta temmattuja. Ja kun sanon olemme, tarkoitan siis minua ja varsaa. Minusta nimittäin tuntuu, että olemme molemmat kasvaneet yhteisellä taipaleellamme. Minusta on mahtavaa seurata Lillin kasvua ja kehitystä aitiopaikalta. Joka kerta kun Lilli käyttäytyy moitteettomasti - oli sitten tarkoitus kavioiden nostamisesta tai liikutuksesta - minulle tulee mieleen millainen "hirviö" Lilli oli vuosi sitten, silloin on mahtavaa huomata millaisen kehityksen tyttö on läpikäynyt.
Valitettavasti joudun jättämään rakkaat hevoset viikkoisin taakseni, sillä lähden ensi kuussa Ypäjälle opiskelemaan. Onneksi pääsen hevosten luo melkeinpä joka viikonloppu. Ja ehkä joku kerta lähtiessäni taas Ypäjää kohti, vien myös Lillin mukanani.
Ompas siitä aikaa kun viimeksi olemme kirjoitelleet tallin kuulumisia. Mutta nyt korjataan se asia ja kerromme alkuvuoden asioita hieman tiivistetyssä muodossa. Kirjoittelen vähän jokaisesta hevosestamme erikseen seuraavissa kappaleissa.
Tänä vuonna Lillillä alkoi ajokoulu, aloimme siis totuttaa pikkuista valjaisiin ja kärryihin. Minna useat kerrat juoksutteli Lilliä aluksi valjaat päällä ja tammavarsa tottuikin hyvin nopeasti selässä keikkuvaan möhkäleeseen. Aikojen kuluessa vihdoin laitoimme kärryt perään ja monien paikallaan olo-kertojen jälkeen lähdimme jo kärryjen kanssa liikkeelle. Lilli oli kärryt perässään kuin itse rauhallisuus, vaikka tietysti joitakin kommelluksia välillä sattuikin. Tähän mennessä olemme kulkeneet vasta taluttajien kanssa, koska varovaisuus nuoren hevosen kanssa on hyvästä. Mutta uskomme että aikojen kuluessa Lillistä tulee mainio ajoponi.
Oonalla ratsastuskoulutus jatkuu hyvissä merkeissä. Olemme nyt ratsastelleet Oonan kanssa aktiivisemmin puolen vuoden verran ja tyttö on kehittynyt huimasti. Vähän liian säikky Oona vielä on, mutta eiköhön se ajan myötä korjaannu. Oona sai myös kesän alussa uusia ystäviä, kun Oonaa alkoi vuokraamaan kaksi nuorta naista. He alkoivat yhteistuumin kouluttamaan tammaa pidemmälle ratsutouhujen suhteen ja Oona onkin saanut hurjasti uutta oppia. Oona on myös oppinut liinassa kulkemisen, mikä on todella hienoa. Tyttö on myös saanut uusia varusteita kevään aikana, satulan (Thorogwood Maxam Fish) ja suitset (Globus Combi).
Peppikin sai vuokraajan tässä kevään aikana. Hän on ahkerasti käynyt hoitamassa ja ratsastamassa Peppiä, joten tamma on saanut hurjasti liikuntaa. Peppin kanssa ollaan myös ajettu useaan kertaan ja Peppi toimii todella hienosti. Peppi on myös ollut monissa tapahtumissa mukana tässä kevään aikana, esim. Viikinkimarkkinoilla Turun keskustassa. Siellä Peppi oli talutusratsastusponina.
Pette on pysynyt koko alkuvuoden terveenä kaviokuumeesta. Petten ruokavaliota onkin tarkkailtu ja liikutus on tapahtunut säännöllisesti. Kesän Pette viettää hiekkatarhassa vaikka näyttääkin kovin apealta toisten syödessä laitumella ruohoa. Loppukesästä kun ruoho on heikompaa, Pette pääsee varmasti vielä laitumellekkin. Petten liikutuksesta olemme vastanneet me sekä Petten vuokraajat. He ovat käyneet useasti hoitamassa ja ratsastamassa pojua, joka ilmiselvästi rakastaa esteiden hyppymistä. Tytöt ovatkin useasti pystyttäneet pari estettä kentälle ja silminnähden Pette on nauttinut hyppäämisestä. Tietysti ajamistakin tulee välillä harrastettua, ihan mielenvirkistykseksi.
Hevosemme pääsivät laitumelle kirmailemaan heti kesäkuun alusta. Siellä he ovatkin syöneet mahansa pullolleen. Sillä aikaa tallin henkilökunta on nauttinut kauniista ja lämpimästä kesän alusta. Nyt täytyykin ottaa kesästä kaikki irti, sillä Minna (tilamme nuorempi tytär), lähtee Ypäjälle opiskelemaan hevosenhoitajaksi. Sitten tallillamme on oikea hevosenhoidon ammattilainen!
- Saija
