Nyt on Vappu jo takanapäin ja kesä tekee tuloaan. Olimme tuossa 27.päivä huhtikuuta Oonan ja Lillin kanssa Paattisten Hevosystävät Ry:n järjestämissä mätsäreissä. Ne pidettiin tuossa Paavolan koululla, siis aivan meidän lähellä. Olimme jo saaneet aikaisemmin tietää että olisin Oonan kanssa ekassa parissa, joten varasimme tunnin verran lastaus/valmistelu-aikaa. Oonan kanssa on aiemminkin ollut hieman ongelmia, tyttö on luultavasti lyönyt päänsä joskus kuljetuksen tai lastauksen yhteydessä ja kärsii siis tällaisesta "katto-kammosta". No, kyyti tuli ja aloimme lastaamaan heppoja. Siinä sitten Oonan kanssa tapeltiin tunnin verran ja ei millään. Ja kyllä, kokeiltiin aivan kaikki, jopa säkki päässä, jolla Oona on aina mennyt koppiin. Soitettiin sitten mätsäreitten järjestäjille ja saimme onneksi siirrettyä esiintymisnumeroamme. Lilli kyllä meni nätisti koppiin, mutta ajateltiin että viedään molemmat sitten samalla kerralla, kunhan kyydin tarjoaja vie ensin omat heppansa. Tunnin verran sitten odoteltiin ja kyyti tuli takaisin. Ja taas yritettiin, mutta nyt Oona oli jo niin väsynyt ettei jaksanut laittaa hanttiin ja meni vartissa kuljetuskoppiin. Lilli oli tällä kertaa hankalampi, mutta saatiin kuitenkin sekin kyytiin :)
Paikan päällä Paavolan koululla olikin hirmuinen ruuhka, autoja oli enemmän kuin tarpeeksi. Olimme melkein heti heppojen kanssa esiintymisvuorossa joten menimme suoraan "lämmittelemään". Oona oli ihan innoissaan ja hörisi ja pörisi. Lilli otti rauhallisemmin, olihan hän jo kokenut "esiintyjä". Lilli oli ensin vuorossa ja parina Lillillä oli Ruotsista tuotu RP-tamma Almnäs Lovely. Lilli esiintyi oikein hienosti, harmiksemme vain kovin eläväinen tamma oli todella laiskalla päällä. Tuomari kyllä kehui Lilliä, mutta Lilli sai sinisen ruusukkeen. Sitten oli Oonan esiintymisvuoro. Oona oli todella innoissaan, ja tuntui että lähtee pian lentoon. Oona kuitenkin pysyi helposti käsissä, ja esiintyi hyvin edukseen. Parina Oonalla oli komea suomenhevosori Auringon Kajo. Vaikka Oona olikin tuomarin mielestä ryhdikäs, saimme mekin sinisen ruusukkeen. Sinisten kehästä emme sitten enää jatkoon pääseet, joten aloimme heti valmistautua kotimatkaan. Jälleen oli pieniä lastausongelmia, mutta molemmat saatiin ilman suurempia vaikeuksia koppiin. Olimme kaikinpuolin tyytyväisiä matkaamme, ja tunsimme että jo Oonan saaminen kuljetuskoppiin olikin se suurin voitto :)
Pette on viimeaikoina voinut oikein hienosti, poika on päässyt jo pois karsinalevostaan. Nyt Poika asustelee päivät hiekkatarhassa muiden laiduntaessa pellolla. Yöt hepat saavat olla jo ulkona, tosin hiekkatarhassa kaikki. Pette on siihen ratkaisuun yllättävänkin tyytyväinen, koska saa aina silloin rapsutusapua ja seuraa. Tosin aina aamuisin kun muut päästetään pellolle, Pette yrittää aina pujahtaa mukaan. Tähän mennessä se ei ole päässyt ja onkin osoittanut mieltään sen jälkeen aina hurjilla pukituksilla. Voimme vain kuvitella kuinka vaikeaa Petten pyydystäminen tuolta pellolta olisikaan jos se sinne pääsisi!
- Saija
Hieman paivittelen taas tilamme kuulumisia. Pette voi tällä hetkellä oikein hyvin, kävelykin sujuu jo hienosti. Särkylääkkeitä poni kuitenkin vielä saa, vaikka annostusta yritetäänkin hieman jo vähentää. Kaviotkin laitettiin eilen kuntoon ja "kaviokuume-asiantuntijan" ohjeiden mukaan kavion kärki raspattiin aivan lyhyeksi. Tänään aamulla pojan kintut olivat varmasti kipeät, mutta hetken tallusteltuaan ympäri karsinaa poni näytti jo todella reippaalta. Uloskin poika pääsi hetkeksi, ja muiden kiusaksi söi osan aamuheinistään hiekkakentän vieressä samalla pureskellen lauta-aitaa. Ja tietysti ennen omaan karsinaan menoa piti kiertää kavereiden karsinat ja piehtaroida niissä oikein antaumuksella. Ja tietysti varastaa hiukan heiniäkin. Kyllä Pette on vielä se sama kuriton ilkimys :) Ja hyvä niin!
- Saija
Eilen jo kirjoittelinkin tuosta Petten tilanteesta ja kuinka ollakkaan, äiti soitti illalla tallilta että Pette on nyt niin huonossa kunnossa että se täytyy lopettaa. Pette kuulemma tärisi ja huojui, hyvä että takapää pysyi alla. Hengitteli myös sieraimet suurina ja vaikutti siltä että olisi saamassa jonkinlaisen halvauksen. No minä lähdin sitten kiireellä keskustasta tallille ystäväni kyydillä. Sillä aikaa äitini yritti saada eläinlääkäriä kiinni, mutta tämä ei vastannut. Kun itse sitten pääsin vihdoin paikalle, poika oli jo rauhoittunut ja söi heiniään ja joi vettä. Ajattelimme että äidin antama "tuplasärkylääke" auttoi ja päätimme antaa pojan olla rauhassa aamuun asti, kun emme kerran saaneet eläinlääkäriäkään paikalle.
Aamulla äitini kävi tallissa ennen töihin menoaan ja yllättyi kun Pette nousi heti ylös ja alkoi kiertämään karsinaansa samalla vaatien aamuheiniään. Petten silmät oikein loistivat ja jalat toimivat paremmin kuin pitkiin aikoihin. Äiti kuitenkin ajatteli että poni on vain kerännyt voimia yöllä ja olisi pian taas samassa kunnossa kuin eilen illalla.
Töistä tultuaan äiti päätti päästää Petten tallin käytävälle käppäilemään, mutta poni painoikin suoraan tallin ovesta ulos pihalle. No, äiti päätti jättää pojan siihen hetkeksi koska kävisi nopeasti vaan vaihtamassa tallivaatteet päälle ja tulisi pian takaisin tekemään tallihommia. On Pette siinä ennenkin pysynyt. Mutta ei tälläkertaa; poni huomasi pian olevansa yksin ja lähti varovaisesti liikkumaan kohti pihaa. Hetken päästä siitä näkyi enää hännänpää kun poni viiletti täyttä ravia naapurin pihatiellä... Me sitten äidin kanssa perässä, onneksi saatiin Pette käännytettyä kotiin päin ennenkuin ehti naapureille asti. Mutta ei poika kuitenkaan kiinni antanut. Lopulta Pette sitten meni kuin menikin omaan karsinaansa, toki välissä piti hieman pukitella ja uhitella sekä hieman korjata Oonan karsinan ovea. Omassa karsinassa Pette sitten hirnui voitonriemuisesti ja jäi sinne tyytyväisenä karkumatkastaan syömään loppuja aamuheiniään.
Kuten varmaan huomasitte, Petteä ei ainakaan vielä päätetty lopettaa. Poika koki yön aikana hirmuisen "ihmeen", ja toivottavasti tämä ihme jatkuisi pitkään. Petten silmissä on kuitenkin vielä se tuttu kimallus, ja pojalla on samanlaiset metkut mielessä kuin ennenkin. Vain jalat eivät tahdo enää pysyä perässä. Paitsi että tänään se taas nähtiin, kuinka hyvin meidän toipilas juoksenteli pitkin kyliä... Toivottavasti tästä mennään vain parempaan suuntaan! :)
- Saija
Tässä on hieman jäänyt kuulumiset kirjoittamatta henkilökunnan kiireiden takia, mutta nyt ajattelin hieman päivittää tätä tilannetta tännekkin. Syksyllä siis Minna lähti Ypäjälle opiskelemaan hevosen hoitajaksi, ja on kotiutunut sinne oikein hyvin. Nimikkohevosekseen Minna sai suomenhevosruuna Lautturin ja heidänkin yhteinen "taipaleensa" on lähtenyt hienosti käyntiin. Syksy myös tilallamme meni rauhallisissa merkeissä, harmiksemme kuraa ja loskaa oli enemmän kuin tarpeeksi.
Talvi sujui tilallamme oikein mainiosti, joulupukkikin kävi ja hevoset/muut eläimet saivat osansa sekä lahjoista että joulupöydän antimista. Harmiksemme joulu täällä Turussa jäi harmaaksi, mutta välillä tuli lunta oikein olan takaa. Jokavuotinen jouluratsastuksemme jäi tällä kertaa väliin liukkaiden kelien takia :/
Maaliskuussa Pette sairastui jälleen kaviokuumeeseen. Poikaa on nyt pidetty karsinalevossa, vaikkei Pette siitä itse niin pitäisikään. Kyllä poju on sitten päässyt kuitenkin päivittäin hieman jaloittelemaan, toisinsanoen tallihommien aikaan päässyt käytävälle meuhkaamaan ja tohkaamaan. Välillä tuntuu että pojan jalat olisivat menossa jo parempaan suuntaan, ja toivommekin että poika tästä koettelemuksesta vielä selviäisi. Olemme kuitenkin päättäneet, että jos Pette huonompaan kuntoon vielä menee, saa hän lähteä iki-vihreille laitumille. Vaikka se kuulostaakin kovin tylyltä näin kirjoitettuna, niin sen olen päättänyt että Petten ei enää tarvitse yhtään enempää kärsiä. Kun Petten ostin, lupasin sille että kun se tuttu kirkkaus ja elämän ilo pojan silmistä sammuu, on aika tehdä se lopullinen ratkaisu ja päästää hänet ravailemaan ilman kipua ja tuskaa sateenkaarisillalle.
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivat koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Mutta vielä ei ole kuitenkaan tällaisten päätösten aika. Toivotaan parasta mutta pelätään pahinta.
Alkuvuosi on alkunut muuten kyllä ihan hienosti, Lilli kasvaa kovaa vauhtia edelleen vaikka onkin jo pian 3-vuotias. Kaikilla hepoilla on ollut myös hieman talvilomaa näiden liukkaiden ja kuraisten aikojen kunniaksi, kun missään muualla emme pääse heppoja liikuttamaan kuin pellolla. Kuitenkin olemme jotain liikutusta pyrkineet tekeään vaikka onkin ollut niin kaameat kelit. Viime viikonloppuna päästiinkin taas pitkästä aikaa ratsastelemaan ja kyllä kura lensi. Minna ratsasti Peppillä ja hänellä oli Lilli käsihevosena, mikä epäilyksistä huolimatta sujui oikein mainiosti! Lilli hieman pukitteli ja laukkaili innoissaan äitinsä vierellä mutta pysyi nätisti Minnan käsissä. Oonakin hieman innostui Lillin esityksestä mutta kilttinä tyttönä vain hieman pörhisti häntäänsä.
Suunnitelmia meillä ei vielä kesälle oikeastaan ole, mitä nyt Lillin ratsu-opetusta ollaan hieman suunniteltu. Kyllähän Lilli jo osaa nätisti olla ratsastaja selässään, mutta pitäisi niitä vehkeitäkin sinne laittaa ja lähteä liikkumaan... Kesä Minnalla menee pääasiassa Ypäjällä, josta hänellä on vain 4vkoa kesälomaa :/ Mutta eiköhän me jotain vielä keksitä. Mukavaa alkanutta vuotta kävijöillemme :)
- Saija
