Niinhän se jännityksellä odotettu mätsäripäivä saapui. Onneksi Lilli oli pysynyt puhtaana ja kauniina yön yli ja tarhailun jäljiltä! Ilma oli myös kerrankin oikein kaunis ja lämmin.
Tavaroiden pakkauksen jäkeen vielä viimeiset puunaukset tallissa ja sitten menoksi! Edellisenä iltana oli jo valmiiksi muisteltu traikkuun menoa ja sinnehän Lilli sujahti hetkessä, vaikka ensimmäistä kertaa mentiin yhden hevosen koppiin ja kaveria ei tullutkaan viereen turvaksi. Matkanteko sujui hienosti, Lilli oli hermostuksissaan hieman, mutta ei hypellyt tai muuten riekkunut koko matkana. Kärsimättömyyksissään kuopsutteli pysähdyksissä niin että auton kuskikin tunsi sen helposti.
Paikalle saavuttiin ja Lilli olikin ihan ihmeissään, hevosia siellä täällä, pieniä ja isoja... Ja nyt se kaikki piti kohdata ihan yksin. Lilli siinä hieman sitten pyörähtelikin ja pörisi ihmetyksissään häntä pystyssä, Saijan koittaessa saada pinteileitä pois jalasta ja loimea päältä. Kentälle mentäessä jouduimme kohtaamaan kamalan pelottavat nauhat, jotka oli sidottu puihin kiinni ja lepattivat tuulessa. Valkoisissa ei ollut mitään kamalaa, mutta ne vihreät... Onneksi yksi niistä pienistä hevosista joita Lilli kovin ihmetteli, tuli siinä vastaan ja oli vihreiden nauhojen tulilinjalla, joten Lilli uskalsi livahtaa niistä ohi. Ja kentällä.. Lisää erilaisia hevosia! Lilli ei kyllä ollut aivan varma olivatko ne pienimmät hevosia vai mitä ja olisi halunnut välillä päästä lähempään kontaktiin tarkistamaan asian.
Loppujen lopuksi Lilli käyttäytyi todella hienosti, vaikka olikin yksin. Takapään totesimme erittäin kevyeksi ainakin alkupuolella ja punainen rusetti häntään olisiki kyllä ollut ihan hyvä varoitus kanssakilpailijoille. No selvittiin kumminkin ilman osumia! Ystäväkseen Lilli valitsi erään tinkerin ja katseli sitä kinnostuneena. Täytyipä hieman myös juoksennella "kaverin" mukana kehän vierellä ympyää, kun se ravasi kehässä. ;)
Oma vuoro tuli aika loppupässä ja Lilli oli ehtinyt rauhottua hiukan liiaksikin ja käveli viressäni ihan lampaana. Että se siitä lennokkuudesta sitten... Mutta kehässä vihreät lepattavat nauhat taas "herättivät" Lillin ja tyttö ei meinannut uskaltaa millään paikallaan seistä. Mentiin sitten odottelemaan kehän nurkalle, että parimme russtamma Bigga Belissa menee ensin. Sielläkin Lilli oli kuin lentoon lähdössä ja alkoi olla toivoa että Lilli osaisikin esiintyä kehässä. Kehässä Lilli olikin aika lennokas ja reipas, varmaan mietti että kyllä sitä nyt vähän pitää näyttää..! Punainen ruusuke sitten saatiinkin! Punaisten kehää odottelemaan..
Lilli oli ihan ihmeissään sinisten kehän aikana kun siellä ne hevoset nyt kiertelee ja hän joutuu katselemaan vierestä, eikä pääse esiintymään enää laisinkaan! Kun vihdoin oli punaisen ruusukkeen saaneiden vuoro, oli Lilli ihan onnessaan että nyt pääsee taas muiden ihailtavaksi! Ja mentiin vielä sen niin kivan ja kiinnostavan tinkerin takana. :) Kehän kiertämiseen kuitenkin kyllästyy helposti ja Lilli alkoi olemaan hieman kärsimätön ja pelkäsin välillä, että nyt se monottaa jotain shettistä, kun ne kiersivät pienempää lenkkiä uran sisällä... Mutta kun tuomari halusi nähdä vielä meidän ravia, niin Lilli taas innostui ja yltyi hieman pukittelemaankin. Siinä vaiheessa oli jo kauhea jännitys päällä, kun hevosia oli kehässä sen verran vähän. Juostessa sitten yritin Lillille viestittään ajatusten kautta, että nyt on näytön paikka, jotta pysytään kehässä! ;)
Kun vihdoin meidät pyydettiin kaartoon, olin jo ihan ihmeissäni että saadaanko me jokin palkintokin! Lilli taisi aavistaa jotain hienoa olevan tulossa, kun seisoi niin kiltisti paikallaan... Ja suuhan siinä loksahti auki kun Lilli olikin Best In Show II! Lilli ei ruusukkeista tai pokaaleista erityisemmin välittänyt, kun yritti vaan löytää jotain syötävää tuomarilta.. Mutta kun kunniakierrokselle päästiin, niin tyttö jaksoi hienosti vielä ravata kunniakierroksen ruusukkeiden liehuen kilpaa harjan kanssa. Oli Lillillä jo sellainen ilmekin että hei minähän taisin olla hyvä! Ainakin omistajan ja muiden kehujen perusteella.
Väsyneitä, mutta sitäkin onnellisempia oltiin match shown päättyessä! Lillikin totesi, että siellä olikin niin kivaa, ettei meinannut ensin traikkuun tulla. Kun kaikki kivat hevoset jäävät sinne.. :) Malttoi Lilli kuitenkin kaverit jättää ja matkanteko kotiin alkoi. Hienosti meni sekin matka, Lilli oli aika rauhallinen vaikka viimisillä metreillä kotitiellä traikun takana oleva yläluukku putosi alas. Lilli kuitenkin tyytyi vain katselemaan maisemia olan ylitse. Kotiin ja oman lauman luokse päästiin turvallisesti ja Lilli menikin pian lepäämään tarhaan aivan pitkäkseen nauttimaan auringon lämmöstä. Oli niin rankkaa olla hienona!
LILLIN ARVOSTELU:
Hyvä rotuleima. Kaunis ilmeikäs pää. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvin asettunut kaula. Hieman pieniniveliset jalat. Hyvä lanne. Sivusta
hyväasentoiset jalat. Käynti tahdikasta. Ravissa hyvä työntö takaa, mutta hieman kiireinen.
Kuvia match showsta (myös muista osallistujista) galleriassamme arvaamaton.net/valokuvaus.
Kuulumisia on taas pitänyt kirjoitella useamminkin, mutta aina se vain jää..
Pari viikkoa sitten saimme taas kokea tuon tutuksi tulleen taudin, kaviokuumeen. Tällä kertaa se iski Lilliin. Lilli oli jo aamulla ollut hieman kankea kun meni ulkoilemaan tarhaan muiden kanssa ja päiväheinien aikaan käveli töpöttäen ja alakuloisen näköisenä syömään. Arvattiin heti mikä on kyseessä, Petten kanssa kun tuo kävelytyyli oli tullut niin tutuksi. Otettiin sitten Lilli talliin ja levitettiin kunnon turvekerros karsinaan alusiksi. Lilli oli kolmisen viikkoa lähes täydessä karsinalevossa ja siitä puolisentoista viikkoa sai kipulääkettä. Jo parin päivän levon jälkeen Lillissä oli huomattavissa selvä parantuminen, helpotuksesta ei slti ole vieläkään uskaltanut huokaista. Lilli on kuitenkin nykyään jo aivan oma itsensä ja tarhailee normaalisti.
Kevään tulon huomaa helposti, mistäpä muustakaan kuin ponien karvanlähdöstä! Pette alkaa ehkä pian taas näyttää ponilta, eikä mammutilta, kun ensin hieman kuoriutuu karvastaan. ;) Onneksi ponit hieman yrittävät helpottaa harjaustyötämme rapsuttelemalla toisiaan niin, että maa peittyy valkoisista karvoista.
Peppi on voinut oikein hienosti koko kevään, tai ainakin hienon paksusti.. Laihdutuskuurilla ollaan oltu, mutta eipä meinaa maha oikein pienentyä millään. Peppillä taitaakin olla aimo annos kevättä rinnassa, kun Lilli päästettiin pitkästä aikaa samaan tarhaan muiden kanssa, niin Peppi vain vinkui "uudelle" tulokkaalle ja alkoi juosta tarhaa ympäri minkä jaloistaan pääsi! Lilli pinkaisi tietenkin perään ja pyydystin Lillin sitten kiinni, ettei rasittaisi itseään liikaa. Peppi ei edes huomannut, että kaveri tippui junasta, vaan jatkoi laukkaansa vielä sen jäkeenkin.
Ja jotta elämä ei liian "helppoa" olisi, niin tiistai-iltana kun tulin Ypäjältä kotiin, oli Pettellä ähkyoireita. Äiti oli vajaan tunnin siinä seurannut pojan menoa ja talutellut sitä. Vaihdettiin taluttajaa ja jatkettiin. Välillä Pette koitti piehtaroida, mutta aika hyvin kuitenkin käveli ja ravailikin. Heti Pysähtyessä pojan katse siirtyi mahaan kertoen että sinne minua sattuu. Syötettiin Pettelle rypsiöjyä, josko se saisi tukoksen liikkeelle. Taluttelu ja öjy sitten auttoivatkin ja Pette ulosti, sekä muuttui levollisemmaksi. Parissa tunnissa tilanne oli ohi ja poika aivan normaali. Koko ilta kuitenkiin seurailtiin tilannetta. Seuraavana päivä Pette ei oireillut yhtään ja karsinakin oli sotkuinen, kuten normaalisti. Liekö sitten ollut vain jokin pieni tukos. Kaviokuumeoireista ei onneksi pojalla ole ollut tietoakaan!
Toivottavasti selvittiin sairauksilta nyt pitkäksi aikaa. Peppi on kyllä ollut koko elämänsä tervein poni, johon olen ikinä törmännyt ja siitä saan olla onnellinen. Täytyy kaiken varalta koputtaa puuta tuon lauseen jäkeen... Ja toivon, että Lilli on perinyt edes hiukan emänsä "terveysgeeneistä".
Kevään myötä tulevat myös kevään match show:t! Ensin tarkoitus oli vain mennä katsomaan ja kuvailemaan muiden hevosia, mutta kun seurailin Lillin ilmiömäistä paranemista, ajattelin ettei estettä mätsäreihin ilmouttautumiseen ole. Mukaan ollaan siis sittenkin menossa! Kauheaa puunausta ovat nyt viime päivät sisältäneetkin ja tänään oli vuorossa tytskän pesu. Sain siinä itsekin takkini pestyä, kun Lilli alkoi olla sitä mieltä, että peseminen riittää tältä erältä... Ja sehän vasta kamalaa olikin kun joutui loimi päällä tarhaan, eikä piehtarointi auttanut yhtään! Yhtä märältä ja kutiavalta silti tuntui!
Tilan muut eläimet ovat olleet terveitä, kuten myös henkilökunta. Lukuunottamatta minun kolmen viikon sairaslomaani, kun Ypäjällä nimikkohevoseni hyppäsi jalkani päälle... ;)
Mutta tässä kuulumiset tältä erää, kirjoitellaan sitten taas miten mätsäripäivä sujui!
Viime kuulumisista onkin jo aikaa ja kaikkea on ehtinyt tapahtumaan! Suurimpana ja samalla ikävämpänä tapahtumana ovat tilan eläinmäärän vähentyminen. Eläimiä on viime kevää jälkeen vähentynyt 4 kappaletta.
Ensimmäisenänä maatiaiskollimme Litti katosi. Pitkiä retkiä se aina oli tehnyt pois kotoa, mutta kuukauden kestäneen odotuksen jälkeen aloimme olla huolissamme. Litin "retki" on nyt kokonaisuudessaan kestänyt yli puoli vuotta. Pian kesän loputtua pieni gerbiilimme Tuisku nukkui pois vanhuuttaan.
Vasta keväällä 2008 tilallemme tullut Aada jouduttiin palauttamaan takaisin kasvattikotiinsa alkutalvesta 2008, koska Saija ei pystynyt sitä enää muuttuneen elämäntilanteensa takia pitämän. Onneksi kasvattajat ottivat tuon tilamme piristysruiskeen takaisin hoiviinsa, joten Aadan uudesta kodista ei tarvinnut huolestua. Aada tosiaan toi paljon eloa ja piristystä tilalle ja pitkän aikaa sen lähdettyä oli kovin hiljaista ja rauhallista.
Talven aikana Saijan oli tehtävä päätös myös Oonan kohtalosta. Pitkän pohdinnan jäkeen parhaaksi ratkaisuksi todettiin tuon rakkaan hevosemme myynti. Päätös ei todellakaan ollut helppo, mutta Oonalle se oli parhaaksi. Oona ehti hetken olla markkinoilla, kun sopiva ostajaehdokas löytyi omasta tuttavapiiristämme. Niimpä tuulisena talvipäivänä 24.1.2009 Oona lähti koeajalle. Ongelmaksi koitui taas Oonan hevostraileriin meno, se kun ei Oonan lempipuuhiin kuulunut. Välillä peitimme Oonan silmät, jos se helpottaisi koppiin menoa, niin kuin usein helpottikin. Oona varmasti vaistoi jotakin, koska meni vain huonommin sokkona. Eikä se sille tietenkään helppoa ollut: normaalistikin pelottaa ja nyt vielä "äiti" ja kaverit hirnuivat läheisessä tarhassa.
Ne hirnuivat hyvästiksi, Oona nimittäin jäi sille tielleen. Kävimme Oonaa pari kertaa katsomassa koeaikana, mukanamme pussillinen herkkuja rakkaalle ystävälle. Oona oli aina hyvinvoivan ja onnellisen näköinen, joten mekin tunsimme olomme hieman paremmaksi. Ja Oona myytiin uuteen kotiin 21.2.2009, eli eilen. Olo on vielä tyhjä. Oonahan on ollut meillä monta vuotta ja kaikki olivat kovasti kiintyneet siihen. Ei sitä vieläkään ymmärrä ettei Oona tule takaisin. Sitä vain kuvittelee että se on vain pidemmällä retkellä ja pian se taas kurottaa päätään ulos karsinasta kaivaten rapsutuksia ja haleja.
Mutta onneksi Oona sai juuri niin hyvän kodin, kuin olisi voinut toivoa! Ja eihän tämä ikuinen ero ole, tyttöä voi aina käydä katsomassa ja viedä taas lisää herkkuja. Oona sai myös tutun näköisen tarhakaverin, samanlaisen valkoisen söpöläisen kun meiltäkin löytyy, mutta vain pienoismallin! :) Hyvin Oona tulee uuden kaverinsa kanssa toimeen ja tyttö on muutenkin kotiutunut todella hyvin. Olemme siis todella tyytyväisiä Oonan uuteen kotiin! Oona saa nyt loistaa toisilla kotisivuilla ja sitä voit käydä katselemassa osoitteessa pumpulienkeli.com.
Ponit olivat aika hämmentyneitä kun Oonaa ei hetkeen kuulunutkaan takaisin. Niiden huomasi olevan varpaillaan ja aina kun jokin kolahdus kuului tai auto ajoi pihamme ohi, ne odottivat että sieltä se nyt tulee takaisin. Ensimmäinen päivä ilman Oonaa olikin melkein täyttä hirnumista ja hörisemistä. Pian ne kuitenkin rauhoittuivat aika paljon, tosin vieläkin tarkistaen Oonan karsinan ja katsellen mitä sieltä löytyy. Peppi oli aivan kauhuissaan kun ensimmäistä kertaa Oonan lähdön jälkeen vein Lillin ulos juoksuttaakseni sen ja Peppi jäi siksi aikaa talliin. Se jaksoi hirnua miltei koko juoksutuksen ajan, luullen varmaan että seuraavan vuoro on tullut. Peppin ei kyllä tarvitsisi yhtään huolehtia, sillä poneista emme ole luopumassa.
Poneja olemme liikutelleet normaalisti ja ne voivat oikein hyvin. Pette ei ole näyttänyt lainkaan sairastumisen merkkejä sitten viime vuoden kevään. Jalat sillä kyllä ovat herkät ja täytyy olla tarkkana ettei liikutus mene liian raskaaksi sen jaloille. Talvikarvaa Pette on kasvattanut enemmän kuin tarpeeksi, jalat näyttävät miltei kolme kertaa paksummilta kuin mitä oikeasti ovat ja koko poni näyttää enemmänkin islanninhevoselta! :)
Peppi on myös ollut hyvin terveenä, mikä ei sinänsä ihme ole, kun taitaa olla yksi terveimpiä hevosia mitä tunnen! Sen sairastumiset ja loukkaantumiset voi 16 vuoden ajalta laskea aivan helposti yhden käden sormilla. Heinämahaa mammalla on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi, ei taida kevään näyttelyihin vielä päästä.. :)
Lillin ratsukoulutus jatkuu. Ei tyttö vielä paljoa osaa, mutta en vaadikaan siltä ihmeempiä. Edetään ihan rauhassa pikkuhiljaa. Ensimmäiset tarkoitukselliset laukka-askeleet selästä tuli tunnettua muutamaa viikkoa sitten pellolla, kun Lilli tuntui tosi kivalta ja ajattelin kokeilla miten laukka sujuu. Ihmeekseni laukka-askeleet olivat todella hallittuja ja rauhallisia. Tuntui kyllä paljon erilaiselta kuin muiden hevostemme askeleet. Lilli on ratsastaessa aika temperamenttinen ja jännittyy helposti. Usein kun se ei saa tahtoaan läpi, protestoidaan pukeilla ja muilla hypyillä. Ja kyllä niitä hyppyjä sieltä muutenkin passaa tulemaan, ei niiltä ole vältytty kuin muutamalla kerralla. Lillissä on kuitenkin hyvää se, ettei se ole vielä kuin yhden kerran lähtenyt ryöstämään, eikä sen useammin ole edes yritystä ollut. Se on myös hyvin herkkä avuille ja on todella kuuliainen. Taitaa vain omata hieman samaa "vikaa" kuin Oona, kun tänään tuuli hieman liikutteli oksia ja mitä millonkin, niin se oli aivan kauhistuttavaa ja kaikenlaisia hyppyjä saatiin taas aikaiseksi! Minua Lilli yritti kovin katsella ja todistaa, että kyllä siellä kuusiaidassa on mörkö, vaikkei sitä näekään. ;)
