» MAILI
» VIERASKIRJA


» PÄIVITYKSET

TAPAHTUMIA TALVELTA 2007


28.1.2007 KIREITÄ PAKKASIA JA JÄÄTYNEITÄ VARPAITA


Lunta ja pakkasta on tullut oikein todenteolla tänne "eteläänkin". Lämpömittari näytti -16, kun oli aika lähteä touhuamaan hevosten kanssa ulos. Olimme tottuneet vain muutaman asteen pakkasiin, joten ulos lähdettiin toppahousuin ja -haalarein varustetttuna.


Ensin Saija ratsasti Oonalla ja minä ajoin Peppillä pellolla. Oona oli menopäällä, puhina vain kuului ja höyry nousi kun ratsukko sujahti meidän ohitsemme. Enimmäkseen he ravasivat, mutta taisi Oona muutamia laukka-askeleitakin jossain välissä otella. Lunta pellolla oli paljon ja Peppin meno näytti aika raskaalta, joten otin sen kanssa aika rauhallisesti. Jonkin verran ravailtiin ja pari kertaa laukattiinkin, mutta suurimmaksi osaksi mentiin käyntiä. Oona oli aivan hikinen ratsastuksen jäljiltä ja se oli aika kivan värinen, koska hikiset paikat olivat huurtuneet pakkasessa. Peppillekkin tuli hiki, eikä tamma raukka meinannut jaksaa liikkua edes talliin, kun kärryt oli otettu pois sen takaa. Loimitimme molemmat ja laitoimme ne karsinaan odottelemaan, kun menimme vielä hurjapääkaksikon kanssa ajelemaan.


Menimme siis ajamaan Pettellä ja otimme Lillin takaponiksi. Saija ajoi ja minä istuskelin väärinpäin Saijan vierellä, vahtien ettei Lilli syö kärryjä tai Saijan selkää. Lilli on kehittynyt aivan valtavasti sen ensimmäisistä kerroista takaponina. Ensimmäinen kerta olikin aivan hirveä, Lilli joko pukitti ja hyppi pystyyn kokoajan tai sitten se pysähtyi pissimään, mitä tietenkään ei voi tehdä kun kärryjen edessä oleva Pette ravasi! Toinen kerta oli aika "mielenkiintoinen", vaihtelimme ajovuoroa välillä, sillä emme koko aikaa jaksaneet pidellä Lilliä. Välillä rauhoittelin Lilliä taluttelemalla sitä. Sen jälkeen se on kuitenkin mennyt ihan kivasti, olen pystynyt yksin pitelemään sitä, ja vaikka se joka kerta pukitteleekin, se ei silti yritä ryntäillä ympäriinsä tai hyppiä kärryyn.


Mutta nyt neiti oli taas hieman hurjemmalla päällä, johtuen ehkä siitä että ajoimme laitumella missä se muuten saa juoksennella vapaana. Joka kerta kun ajoimme tarhaan (ja sitä kautta talliin) johtavan polun ohi, Lilli viillintyi täysin ja hyppi pystyyn sekä pukitteli. Minun ja saijan karjuessa Lillille Pette raukka vain lisäsi vauhtia, luuli varmaan että sekosimme täysin... Kerran Pette innostui jopa laukkaamaan ja Lilli laukkasi onneksi aika rauhallisesti perässä. Petten kanssa menimme aika paljon enemmän ravia ja lujempaa kuin Peppin kanssa, joten voitte kuvitella kuinka hikinen se oli! Lillikin oli hiestynyt siinä riehumisen aikana. Menimme niillä kuitenkin aika vähän aikaa, koska Saija ja minä olimme aivan jäässä, toisin kuin ponit.


Lopulta nämä kaksi hurjapäätä loimitettiin myös ja koko konkkaronkka pääsi syömään heinää tarhaan.


3.1.2007 JOULU JA UUSI VUOSI KUULUMISIA


Joulu ja Uusi Vuosi tuli ja meni. Joulu vaan sattui ainakin täällä Turussa päin olemaan musta. Mutta kai Joulupukki sitten osti lentokoneen ja lensi sillä tuomaan lahjoja, sillä kyllä meidän kopukat ja muutkin eläimet saivat kasan lahjoja.


Hevoset oikeastaan saivat pelkästään ison porkkanasäkin ja eräältä tuttavaltamme kasan kuivattuja leipiä, mutta taisivat olla mieluisia lahjoja, niin hyvin ne näyttivät maistuvan! Jouluaattona tietenkin myös käytiin jouluratsastuksella Oonan ja Peppin voimin. Pette ja Lilli saivat tyytyä joulukävelylenkkiin.


Ennen en oikeastaan ole kertonut muista eläimistä mitään, mutta nyt voisin tehdä siihen poikkeuksen. Jouluna tietenkin koko tila oli läsnä (sitähän en ole ennen kertonut, että tila on jakautunut ainakin kahteen osaan) ja siten myös eläimiä oli enemmän talossa. Kaksi valkoista kissaa nimittäin käyskentelivät jo ennestään suuren eläinkatraan joukossa. Litmanen sai valittevasti viettää suurimman osan joulusta eteisessä ja ns. kesähuoneessa sekä ulkona, koska hurja saalistaja kollimme näytti siltä, että söisi valkoiset lajitoverinsa ja niinhän emme halunneet käyvän.


Ellakaan ei hirveän iloinen ollut uusista talon asukkaista ja murisi ja räyhäsi niille ensin. Minni vain hieman pelkäsi sähiseviä karvapalloja. Vahingoilta kuitenkin säästyttiin ja lopulta koirat, kissat (Litti siis edelleen eteisessä) ja gerbiilit (terraariossaan tietenkin) vilistivät sulassa sovussa ympäri taloa.


Myös Uutena koko tila oli kokoontunut samaan tilaan ja kissojen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Paitsi että Litti oli vieläkin oven toisella puolen... Onneksi koko Uuden Vuodenaatto sujui rauhallisesti, hevoset söivät tallissa heinää, eivätkä oikeastaan välittäneet ulkoa kuuluvasta paukkeesta ja rätinästä mitään. Peppi ei aivan normaalin tavoin ollut syönyt yön aikana, mutta muuten kaikki meni oikein hyvin. Ihmettelimme Lillin välinpitämöntä suhtautumista raketteihin, koska se vietti ensimäisen Uuden Vuoden yönsä yksin karsinassaan.


Kuitenkin, joulu ja uusi vuosi menivät todella hyvin. Sivuhuomatuksena voisin sanoa, että kuvistamme tykkäävien henkilöiden kannattaa vilkuilla galleriaa, sillä hevosista on varmasti pian tulossa kuvia. Samoin Ellasta sen omille sivuille.


Takaisin Tapahtumat -sivulle »


Do not copy without permission. All rights reserved for arvaamaton.net.